Onko ihmiskunnalla tulevaisuutta? Ei taida olla, sillä eihän suomen kielikään tunne futuuria kuin talousmarkkinoilla. Sielläkin se tarkoittaa vain jonkin, jota ei ole vielä ostettu, ostamista. Talouden kieltä taas tuntee niin harva, ettei niitä voi laskea edes kirvesmiehen sormilla.
Kirvesmies on sellainen entisaikojen ammatti, joka on noussut uuteen arvoonsa. Ennustetaan, että pian kirveellä tehdystä työstä saa enempi palkkaa kuin sen palkan kalkyloimisesta tietokoneella, joka syrjäytti taannoin tikun taloushallinnon perusvälineenä. Näin se käy, kun oravanpyörässä ympyrä sulkeutuu.
Talouden ikuisesta alamäestä kielii sekin, että tulosennusteet lasketaan nykyään jopa neljännesvuosittain. Aiemmin idänkaupassa yksi kausi saattoi kestää jopa viisi vuotta, mutta silloin ihmisiä laskutti valtio. Enää ei taskulaskuri riitä, onhan eräskin rahoituslaitos ottanut mainoksissa käyttöönsä liukurit oikean lainamäärän laskemiseksi.
Henkilökohtaisessa taloudessa ei voi enää mennä persmäkeä puilla paljailla. Kohta tarvitaan jo pulkka tai reki. Nuoriso suosinee kemian- ja terästeollisuutta hyödyttävää Stigaa. Laskukausi on välinelaji.
Ansionvalinta voi ihmisen vesoilla mennä helposti puihin. Tradenomeja syntyy kuin sieniä sateella. eikä kirveellekään riitä tulevaisuudessa töitä nimeksikään. Hurjaa laskupäätä ei tarvita, kun metsäteollisuuden tulevaisuus on ulkoistettu viidakon Ykälle, ja ilmastonmuutos lämmittää kotomaahan jääneen sellukeittiön kaminaa vähintään luvatut kaksi astetta siinä missä ennen klapi. Energiatehokkuuden maksimoimiseksi asiantuntijat kehottavatkin nyt vähentämään huoneen lämpöä asteella. Asukas hyötyy asteen nousun ja euroja, kun aiemmin kylmyys valui kustannuksena villahousuihin.
Pieni valonpilke tunnelin päässä taitaa silti näkyä, olkoonkin, että kyseessä on asemalaituria lähestyvä juna. VR keksi joulun jälkeen noista parista asteesta ratkaisun energianongelmaan: junahan kulki Pasilan ja rautatieaseman välin ihan itsekseen – ja vielä pakkasella!
Esimerkissä asteet mittaavat siis kallistuskulmaa, joka on aiemminkin ollut yhtiöllä hallussa. Junayksiköllä kulkeminen kun on kallistunut paitsi euroittain myös yhtä aikaa asteittain sivuille ja viimeksi hieman yläviistoonkin.
Helsingissä saattoikin olla kyse jonkinlaisesta työtaistelusta, kun vaunut nousivat barrikaadille, ylikin. Vaatimuksena junalla oli hienoinen korotus tulopolitiikan raameihin, jotka aiemmin ovat olleet betoniin valetut ja numeroitu yhdestä viiteentoista. Loppujen lopuksi saatiin ratkaisu, kun valpas henkilö ohjasi osapuolet oikeille raiteille ja neuvottelupöydän ääreen. Henkilövahingoilta vältyttiin neuvokkaiden vartijoiden avulla, mitä nyt sovittelijoiden tilikirjat menivät sekaisin.
Mitäs jos ne suuttuu?! Olen murehtinut tämän blogin päivittämistä kohta viikon. Toissa kerralla kun ilmaisin pelkoni talviurheilijoita kohtaan ja ne voivat ehkä alkaa murehtimaan ikäviä sanojani.
Eihän sen ollut tarkoitus loukata ketään, kun ihmettelin, miksi suomalainen urheilija muuttuu kusipääksi heti, kun hän saa sukset jalkaansa! Aivan heti kärkeen siis anteeksi! Ette ehkä ymmärtäneet minua oikein, kun se juttu oli sellaista urheilukritiikkiä.
Kritiikki on sellaista, että kun vastustaa jotain ja pelkää sitä eikä halua, että se tapahtuu, siitä kirjoittaa kritiikkiä. Yleensä kritiikki näkyy niin, että hankitaan kaveri joka on samaa mieltä, ja sen kanssa sitten valitetaan siitä kritiikin kohteesta kahdestaan. Jos se kohde on oikein suosittu, kolmaskin kriitikko – kuten meitäpelkääjiä ja vastustajia kutsutaan – liittyy joukkoon. Sellaiset kriitikot voivat jo perustaa puoluejärjestön tai modernisti Facebook-ryhmän, joka on melkein kuin mielipide, mutta tarvittaessa sitä voi kutsua vitsiksi.
Suomessahan on kritiikin-, suuttumuksen- ja vihanvapaus. Eli kuka tahansa saa suuttua mistä tahansa sitä kenenkään ennalta estämättä. Ihan kuin silloin 1970-luvulla, kun Kekkonen sai suuttua kenenkään sitä ennalta estämättä ja asiasta piti joka kerta nostaa hirveä haloo.
Facebook-sanana koostuu kahdesta osasta: face-verbistä, joka tarkoittaa kohtaamista tai vastaamista ja book-substanttiivistä, joka on kirja. Se on nykyään korvannut 70-luvun myllykirjeet. Kekkonen otti myllykirjeet kirjansa nimeen ranskalaiselta novellistiltä. Facebook otti kanssa, mutta sen mukailu kuuluu kansanomaisesti “kirjoja pyllystäni”.
Oleellista tällaisen – leikkimielisesti, tietenkin – facebush-kansan suuttumisessa on se, että kritiikki ammutaan sieltä ryhmän seasta. Pää on tuvallisesti per… pensaassa ja pak… lehtien välissä on vain uloskäynti.
Anteeksi takeltelu kielen kanssa heti kärkeen. En vain ollut ihan varma, ymmärrättekö oikein sen, mitä halusin edellisessä kappaleessa sanoa: että pää on turvallisesti perseessä ja sieltä pakaroiden välistä on käynti vain ulos, exit only.
Pelkäänpä, että olen suututtanut jonkun.
Ulkomaalaiset tulevat! Ne tulevat ja vievät meidän työpaikat, naiset ja sosiaalietuudet – sekä uutuutena tekevät nykyään meidän rikokset. Tarvitsemmeko todella tänne ulkomaalaisia rikollisia?
Niin voisi sanoa. Suomalaiset eivät nimittäin enää halua tehdä pienimpiä rikoksia ja rikkomuksia. Yhteiskuntamme tarvitsee rikosperäistä maahan muuttoa. Muuten alamaailmamme ei yksinkertaisesti pärjää kansainvälisessä vertailussa.
Useimmat meistä kotosuomalaisista ovat siirtyneet pois alamaailmasta. Kuka jää jäljelle?
Nykyäänhän on uutinen se, että päivääkään oikeita töitä tehnyt suomalainen riehuu kotonaan puukon kanssa ja pahoinpitelee vaimonsa. Ihmiset ovat niin vieraantuneita kotiväkivallasta, että heille on pakko selventää millaisia käyttötapoja aiemmin vain makkaran pilkkomiseen käytetyillä työkaluilla voi olla.
Rikosperäinen maahanmuutto pitää mustan talouden virkeänä. On laskettu, että vain joka kahdeskymmenes rikos olisi ulkomaalaistaustaisen tekemä. Talousrikoksia maahanmuuttajat tekevät vain promillen osia, nekin myymällä verottomasti prosenttijuomia suomalaisille.
Merkillepantaaa on sekin, että maamme kuuluisin kotosuomalainen lähisuhdeväkivallantekijä on käynyt ulkomailla luomassa uraansa. Hänen suurimmat saavutuksensa oli pysyä tosi pitkään ilmassa, vaikka jalkapohjissa painoivat tavallista isommat sukset. Meni Etelä-Saksaan leijumaan, vei paikalliset naiset, tyhjensi hotellin minibaarin ja lopuksi lähti mäkiviikolta auto mukanaan.
Autoihinhan se suomalainen rikollisuus kulminoituu. Toinen samalla alalla kisaillut leijailija sai varmuuden vuoksi auton jo 16-vuotiaana. Olisihan se ollut noloa, että isänmaan toivo voittaisi Saksasta mersun ja sen ajaisi kotiin joku joukkueen suksenkiillottaja. No, ei ajanut kiillottaja vaan hyppääjä itse, tosin pikkasen liian lujaa.
Toinen suksekas alamaailmanmestarijoukkomme harjoitti aiemmin murtomaahiihtoa. Juonikas nimi ohjaa väärälle uralle, sillä noiden hiihtäjien rikos ei liittynyt toisen omaisuuden viemiseen yön hiljaisuudessa. Enemmänkin laji profiloitui kirosanalla vahvennettuun vaatimukseen sahata maajoukkueen omat oksat ladulle, sillä kisanjärjestäjä ei ollut niitä kisapaikalle järjestänyt.
Autoilla oli osansa tämänkin alan alamäessä, kun laukullinen huoltovälineitä unohtui vantaalaisen liikennemyymälän herrainhuoneeseen. Samoin kuin mäkihyppääjien kohdalla, juttu siirrettiin uutishuoneiden urheiluosastolta rikostoimittajille.
Nykyään suomalaisten rikokset liikenteessä tallennetaan keksinnöllä, jota kadunmies kutsuu linnunpöntöksi. Se ottaa huomioon muutkin kuin Variksen ja mäkikotkat, myös tavallisen Kansan sekä duunarin valitseman kansanedustajan. Suoritukset kirjataan ylös hidastuskuvan kera, jos kuski tai pelkääjä ole sitä muuten tallentanut.
Uusi rikostekniikka kulminoituu siihen, kun vanha konkari kiitää ajatuksen vauhtia peltipoliisin digikameraan uusikaupunkilaisella e-autolla. Sakot tulevat matkapuhelimen käytöstä liikkuvassa moottoriajoneuvossa ja tietoturvallisuuden vaarantamisesta. Todisteena näytetään avoimen lähdekoodin nettivideo, jonka julkaisee sekä rikollinen itse että poliisi ihan opetustarkoituksessa muille. Mobiili poliisi ottaa teleskooppivartisen nuoriso-ohjaajan uhalla kortin hyllylle ja rikollisen on tyytyminen hieman vanhemman mallisiin nokialaisiin, joiden kumin kulumista ei enää mittaa kuin vakuutusyhtiö liukastumistapauksissa.
Tähän ei maahanmuuttaja pysty ilman todellista kotouttamista tai kansaneläkelaitoksen rahallista tukea. Mallia voimme ottaa Ranskasta, jonka jalkapallojoukkueen ilmiömäinen pääsy kansainväliseen turnaukseen oli yksin ulkomaalaistaustaisen (uuskieliksi uusranskalainen) hyökkääjän käsissä.
Oman syrjäisen kansakuntamme toivo onkin rajan yli loikanneissa maahanmuuttajissa. Kunhan vain pidetään rima tarpeeksi korkealla, että saamme karsittua joukosta alisuorittajat.
Ampuminen on ihanaa. Siinä aseella osoitetaan ja lähetetään luoti kohteeseen. Kaikki saavat pelätä: kuka henkensä, kuka harrastuksensa ja kuka toisten harrastuksen vuoksi.
Eniten pelottaa se, että on aseita. On myös niitä, joita pelottaa ettei olisi aseita. Niin kuin vaikka sekin ammattisotilas, joka pelkää tänään Helsingin Sanomissa, ettei saa enää tehdä työtään vapaa-ajalla. Ammattisotilas, kantaupseeri, on sellainen ihminen, joka saa palkkaa siitä, että osaa itse tappaa toisen ihmisen, jotta meidän muiden ei tarvitse. Ammattisotilaan tehtäviin Suomessa kuuluu myös se, että osaa opettaa meidät muut tarvittaessa tappamaan toisia ihmisiä, jotta toisten ihmisten ei tarvitsisi tappaa meitä muita ihmisiä.
Neuvostoliiton aikaan oli paljon helpompaa. Silloin sai huolehtia siitä, etteivät neuvostoliittolaiset tulisi tänne ja tappaisi meitä aseillaan. Oli vaan hyvä, että pitäjän joka savu paljasti vähintään yhden vasta-aseen säilytyspaikan. Neuvostoliitto kun oli huolissaan CIA:n juonesta piilottaa suomalaisten aseet jonnekin kuusimetsään. Parempi olikin, että ne aseet sijoitettiin näkyvästi kesämökin tai pirtin seinälle. Helpotti laskemista.
Sittemmin neuvostoliittolaiset ymmärsivät olevansa venäläisiä ja saavansa viisumin Suomi-neitosen alueille. Nykyään itänaapuri laskee paikallista maanpuolustusvalmiutta murtautumalla mökeille ja viemällä pyssyt yksi kerrallaan. Se taas on pakottanut reserviläisarmeijamme piilottamaan aseensa uudestaan, tällä kertaa lukittuun kaappiin ja ammukset erilleen.
Julkisesti sanotaan, että lukko suojelee lapsia ja aikuisia, joiden ei enää tarvitse pelätä vahingonlaukauksia. Oikeasti siinä on kyse nyky-KGB:n salajuonesta, jolla paikallistetaan reserviläinen asekaapille samaan aikaan, kun ydinaseen varjo tummenee Porvoon öljysataman yllä. Pelko on, että ne 20 megatonnia eivät ylttäisi kylmäkellariin / Viking Mariellan tax free -kaupan kossuhyllyn taa, jonne urhoollinen Suomen sotilas kaivautuisi mikäli hän ei olisi asekaapilla muistelemassa numerolukon yhdistelmää.
Nyt olisi markkinarako sekä vakuutusyhtiöille että vedonvälittäjille. Ensimmäinen tarjoaa vetoa siitä, että edunjättäjä tulee ammutuksi. Voittajan omaiset lunastavat voittorahat kupongilla, jota lainoppineet nimittävät leikkisästi testamentiksi. Jälkimmäinen voisi lyödä rahoiksi päinvastaisella tuotteella, ja tarjota kertoimia keski- ja toisen asteen koululaisille tutkinnon suorittamisesta ilman, että tulee ammutuksi. Noilla voittorahoilla vastavalmistunut lyhentäisi kevyesti vuoden tai kaksi opintolainansa korkoja. S-ryhmän asiakasomistajille kertyisi joka ostosreissusta bonusta, jonka voisi sitten käyttää HOK-Elannon Hautauspalvelussa jopa 5 % suurempaan arkkuun.
Pendolino näyttää nopealta, ja kuitenkin sen nimi on Pendolino, Matkustajainen (pendelöinti = matkustus tai heilunta, ino = pikkuinen).
En tiedä, lietsonko nyt turhaa pelkoa, mutta italiassa o-loppuiset ovat yleensä miespuolisia ja lino-loppuiset sanat pieniä poikia. Valtion Rautatiet hankki eteläeurooppalaisia pikkuisia Matkustajaisia kuljettamaan meitä suomalaisia aikuisia läpi 30 asteen pakkasen, lumituiskun ja riipivän mustan syksyn.
Etelä-Euroopassa vietetään siestaa, kun on niin kuuma. Silloin nukutaan ja nähdään unia noin 4 tunnin ajan.
Suomessa ei ole siestaa, vaan lounastauko. Se kestää yleensä tunnin, jos se vähennetään kokonaistyöajasta. Voi myös syödä työn ohessa, jolloin saa pitää 15 tauon mikroaaltouunilla ja palata takaisin työpisteelle. Nukkua ei saa.
Olen huolissani noiden Matkustajaisten jaksamisesta. Nehän kiukuttelevat jo, mutta kauanko vieraaseen kulttuuriin tulleet kestävät jokapäiväistä rasistista nimittelyä? Eikös se ole jo rasismia, että Matkustajaiset ovat saaneet jo Tampereella haukkumanimen Josse?
Ei ulkomaalaisia saa haukkua, jos ne ovat tulleet tänne tekemään töitä!
Ajatelkaa nyt noiden pienten junalasten tunteita, hyvät ihmiset. Henkinen stressi on valtava, eivätkä kaikki jaksa loppuun asti.
Se alkaa pienestä: jarruvika siellä, ovipaineiden lasku täällä. Ensin saa viiden minuutin tauon, kohta pidemmän sairausloman huoltamolla. Ei ole leikkiä ei. Joka yhdeksäs Valtion Rautateiden lähettämä juna on myöhässä. Nämä junaparat ovat ajettu loppuun. On vain ajan kysymys, milloin seuraavat itsetuhoiset ajatukset muuttuvat todellisiksi törmäyksiksi.
Ai miten niin junilla on tunteet ihan kuin meillä suomalaisillakin? No, ihmiskunta kesytti junan kulkuvälineeksi 200 vuotta sitten. Jos kyse olisi pelkästä tekniikasta ja insinööritieteestä, kaikki ongelmat olisi jo korjattu tuossa ajassa eikä Valtiomme Rautatiet käyttäytyisi kuin läheisriippuvainen alkoholistin omainen.
Voiko näitä selityksiä uskoa? VR tiedottaa, poimintoja:
Olen peloissani ja huolestunut meidän juniemme sielusta. Auttaisiko, jos liittyisi junien ystäviksi Facebookissa? Ehkä siten voisimme taas nukkua yöjunissa ilman pahaa unta, kun Matkustajainenkin tietää, että siitä välitetään.
Olen huolestunut. Minua pelottaa. Ehkä kuolen – tai entä jos en kuolekaan? Kärsin vain tuskaisan elämäni loppuun ja sitten vasta kuolen.
Pesukone voi vuotaa ja aiheuttaa putkiremontin. Ennen sitä kärsin vesivahingon aiheuttamasta homeongelmasta.
Ilmasto muuttuu ja kohta meillä on tulvia ja kylmiä talvia ja kuumia kesiä ja sylissä satojatuhansia pakolaisia. Vievät ensin meidän naiset ja sitten vasta työt, kun ovat käyttäneet sosiaaliturvansa hienoihin koruihin ja autoihin.
Auttakaa.
Ei kun oikeasti auttakaa. Lähettäkää minulle tuossa oikealla olevalla lomakkeella tieto siitä, miksi panikoitte juuri nyt! Pelkään, etten osaa ottaa kaikkea huolestuttavaa huomioon. Kiitos.